Kaikista Vientareen materiaaleista saamme kiittää entistä tallilaistamme Kuroibakaa (VRL-12167)!
Vientare sijaitsee virtuaalisessa Keski-Suomessa Oulujärven eteläisemmällä puoliskolla. Vientare on enemmänkin vahvasti hevosiin painottuneen alueen ympärille rakentunut yhteisö ja asutusalue. Vientare on pinta-alaltaan suuri, mutta asutus on varsin harvaa; Vientareessa onkin vain muutamia "pääasuinalueita" ja muuten maisemaa koristavat tallirakennukset, maneesit ja varo hevosia-kyltit pitkin tienpenkkoja.
Liikkuminen Vientareessa on vaivatonta, sillä bussi kulkee kaupunkia ahkerasti ympäri ja pysäkkejä löytyy kaikkien koulujen, asuinalueiden ja monien tallien lähistöltä. Kesäisin on lisätty bussivuoro, joka kulkee erityisesti uimarantoja silmällä pitäen.
Vientareen liiketarjonta on vielä melko köyhää ja perustuu vahvasti tavarataloihin. Vientareen viereisessä kaupungissa, Venkanharjussa, on suuri kauppakeskus, josta löytyy kaikkea vaatekaupoista kosmetiikkapuoteihin.
Vientareessa toimii muutama yksityinen kengittäjä sekä yksi suureläinlääkäriasema, joka hoitaa myös pieneläimiä. Liikkeitä ja yrityksiä yritetään haalia lisää.
Vientareessa on paljon erilaisia yrittäjiä; leipomoita, pizzerioita ja sekatavarakauppoja löytyy erityisesti Simolasta.
Kirkon seudulla asuu kaksi ihmistyyppiä: Räsästä kannattavat mummot ja vanhat ukot, jotka tunkevat Raamattua jokaisen vastaantulijat kitalakeen sekä opiskelijat: kirkon seutu onkin hyvin selvästi jakautunut. Opiskelijat asuvat hieman kauempana kirkkoa kerrostaloissa, joissa on useasti vain muutamia huoneita per asunto, kun taas vanhempi väestö on hajautunut jo valmiiksi hautausmaan alueelle hieman matalampiin kerrostaloihin sekä rivitaloihin. Muutama epäonninen lapsiperhekin on uskaltautunut tulilinjalle, kun milloin kukakin kitisee toisen asuinkunnan käytöksestä: nuoret kun meluavat niiiiin kauheasti ja mummot kun hengittävät niskaan joka askeleella.
Kirkon seudulta vielä hieman ulos kaupungista on vielä yksi, kaupungin vanhimpia kerrostaloasuntoryppäitä. Asuntoalueella on oikeakin nimi, mutta paikalliset ovat tottuneet sanomaan aluetta taivasallaksi - vanhoja kerrostaloasuntoja asuttavat enemmän tai vähemmän laitapuolen kulkijat ja rappukäytäviä alkoholistit, jotka eivät joko löydä omaa asuntoaan, eivät omista asuntoa tai heitä ei ole päästetty kotiin "tuossa kunnossa".
Rannanseutu, useasti myös rannikko tai yksinkertaisesti ranta, on alue, joka sijaitsee n. kilometrin sisällä rantaviivasta. Alueen talot ovat pääosin rivi- ja paritaloja, joissa asuu nuoriapareja ja erityisen suuri määr hevosihmisiä. Talot eivät ole uusinta sorttia, vaan 90-luvun tuntumassa rakennettuja, mutta hyväkuntoisia. Harmi kyllä rannalla riehuvat nuoret ovat kerran jos toisenkin käyneet heittelemässä kiviä talojen ikkunoista sisään tai maalailleet kirkkaita lautaseiniä graffiteilla.
Asemanmäki on keskustan rajalla sijaitseva asuinalue, joka on rakentunut vahvasti juna-aseman ympärille. Omakotitalot ovat melko vanhoja, mutta hyväkuntoisia ja tyylikkäitä - ja kalliita! Asuntoja on harvoin myynnissä, mutta moni varakkaampi lapsiperhe asuu juuri Asemanmäessä. Asemanmäessä on myös paikallinen vapaapalokunta ja yksi lähikauppa, joka on rakennettu vanhaan kyläkaupan taloon. Asemanmäen takana on pieni metsäläntti ennen kuin saavutaan Muurmasen tilalle.
Simola on todella laaja asuinalue, josta löytyy paljon hulppeita omakotitaloja ja yrityksiä. Vientareen suurin koulurakennus on Simolassa ja se on yhdistetty ala- ja yläkoulu jossa pidetään iltaisin iltalukiota. Simolassa asuu erityisesti lapsiperheitä. Simolan lähellä on Vientareen suurin järvi, Jaanjärvi, jossa hevosia ei saa uittaa. Jaanjärvi pidetään hyvässä kunnossa ja siellä järjestetään kesäisin uimakouluja ja talvisin avantouintimahdollisuus.
Saaren keskus on ala-aste, joka sijaitsee keskutaa lähimpänä olevalla saarella. Saarella ei ole paljon taloja, mutta kaikki talot ovat enemmän tai vähemmän hienoja ja kalliita omakotitaloja. Saarella asuu paljon ruosalaistaustaisia perheitä.
Saarella on Vientareen ainoa venelaituri, jonka veneet omistavat pääosin Saaren asukkaat.
Eipä Asuntola oikeasti asuntola ole, mutta rauhallinen seutu on saanut nimensä sitä asuttavista opiskelijoista. Koska viereisessä kaupungissa, Venkanharjussa, on hevosopisto sekä ammattikorkeakoulu, on Vientareen rajalla pienenpieni, siisti asuinalue, jossa on kunnan vuokraamia omakotitaloja, joita kansoittavat opiskelijat. Jokaisessa yhdeksästä mökistä asuu 5-8 henkilöä. Kampusalueen vieressä on bussipysäkki, joka vie joka aamu kasan opiskelijoita kouluihinsa.
Virallisten asuinalueiden lisäksi metsissä on yksittäisi asuntoja ja muunmuassa ravirallin ja raviradan vieressä on pieni, köyhempi paritaloasuinalue, joka ei ole kuitenkaan saavuttanut sellaista kokoa, että sitä voisi asuinalueeksi kutsua.
Orisaari on Vientareen "kuuluisuus"; joka kesän alussa uitetaan Vientareen tallin oreja pienelle saarelle kesälaitumelle. Uitava matka ei ole pitkä, vaan saarelle on maasilta ja hyvin pitkän pätkän matkasta hevosten jalat ottavat pohjaan. Saaren ympärillä taasen on niin syvää, etteivät hevoset uskalla lähteä uimaan. Karkaamisten välttämiseksi on matalimman kohdan edustalle rakennettu aita, joka estää hevosia löytämästä helppokulkuista reittiä.
Orisaarella on pieni mökki, jossa on pieni tupakeittiö, vessa ja kolme kerrossänkyä, jolloin esim myrskyisellä ilmalla ihmisten ei tarvitse mennä vaarallisesti takaisin maalle. Mökin vieressä on pieni laituri, johon veneen saa kiinnitettyä. Orisaarella on yksi suurempi rakennus, jossa on kiinnityspaikat kolmelle hevoselle, vesikuppeja ja makuutilaa kaikille hevosille. Kesäisin hevosia käydään katsomassa päivittäin. Saarella on myös paljon metsää.