Virtuaalihevonen

Kuvat © Mila (VRL-11936)

Duckface Dean

Virallinen nimi Duckface Dean
Sukupuoli Ori
Syntymäaika 01.01.2015
Ikä 10v (Täyttänyt 8v 20.01.2016 - ikääntyy satunnaisesti)
Rotu Suomalainen puoliverinen
Säkäkorkeus 169cm
Painotuslaji Kouluratsastus (GP), vt. 10
Kasvattaja Petäjävaara
Omistaja Mila (VRL-11936)
Rekisterinumero VH15-031-0064
Kotitalli Ratapihan ratsutalli
Meriitti KV-II

20.04.2015 käytiin Deanin kanssa kouluvarsojen- ja nuorten laatuarvostelussa.
Pisteet: Rakenne: 2 Käynti: 2 Ravi: 5 Lisäpisteet: 1 Suku: 11
Yhteensä: 21 KV-II

Leikkimielinen RHLA 01.03.2017: 73,333 % (8½+5+7½+7+8½+7½+5½+9½+7) = First Champion


You think you're funny? I think I'm adorable.

Rämäpäinen Dean on rohkea ori, joka ei ole ehkä se tallin helpoin käsiteltävä. Se ei aina malttaisi kulkeä sievästi riimunnarun toisessa päässä, mutta osaa kyllä joskus käyttäytyä - ainakin hetken. Jästipäisen hevosen kanssa ei aloittelijat pärjää, vaan Dean tarvitsee vierelleen jämäkän ja yhtä itsepäisen käsittelijän, jotta yhteistyö pelaisi.
Ori hurmaa useimmat vintiömäisellä luonteellaan ja upealla ulkonäöllään.
Mila kasvatti Deanin koulukisoja silmällä pitäen ja hienosti parivaljakolla on kisoissa mennyt!
Dean on tottunut päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin ja tykkää, kun sitä harjataan. Tosin sen kärsivällisyys ei aina kestä pitkiä puunaustuokiota ja tällöin se alkaa temppuilemaan sekä tepastelemaan paikoillaan.

Ratsuna Dean on eteenpäin pyrkivä, lennokas sekä tottelevainen. Se jaksaa keskittyä ratsastajansa ohjeisiin ja tekee sen, mitä pyydetään.
Esteitä on Deanin kanssa hieman hypitty, mutta mikään estehirmu ori ei kuitenkaan ole. Sen veri vetää kouluradoille ja hyvä niin...
Maastossa Dean on reipas - välillä liiankin reipas - kaveri, joka ei säiky turhista.

Kisamatkoille Dean lähtee innoissaan. Se ei hangoittele vastaan lastauspuuhissa, eikä saa hepuleita matkankaan aikana.
Kisapaikalla Dean katselee ympäristöä uteliaana ja osaa käyttäytyä herrasmiehen tavoin. Kisasuorituksetkaan ei Deania stressaa.

The family business.

i. Let's Duck Sammy&Dean Vegas
fwb, m, 169cm
Ch, KTK-II
ii. VIR MVA Ch K.N. Scandal
fwb, m, 168cm
iii. Alfa Star T
fwb, rt, 167cm
iie. K.N. Cilla
fwb, rn, 165cm
ie. Appletiti SIN
hol, 162cm
iei. Chizuru SIN
hol, m, 172cm
KRJ-I
iee. Lolita d'Armens
hol, rnkm, 164cm
e. Eucarya Zen
fwb, mvkko, 168cm
YLA2, KRJ-II
ei. Zenonland
fwb, m, 172cm
YLA2, KRJ-I
eii. Zedock
fwb, m, 175cm
KTK-II, Finest, Finest Foal
eie. Wenusland
fwb, rn, 179cm
YLA2, KRJ-I
ee. Eucarya Polka
kwpn, vkko, 174cm
eei. Nibbler MHN
kwpn, rn, 165
KRJ-I, KTK-III
eee. Eucarya Elisha
kwpn, rnvkkokm, 169
KRJ-II
Isälinja: Let's Duck Sammy&Dean Vegas - K.N. Scandal - Alfa Star T - Spaceshot xx
Emälinja: Eucarya Zen - Eucarya Polka - Eucarya Elisha - Twenty-Eleven

This place should be crawlin' with kids right now

Dean on tarjolla jalostukseen. Ori ottaa vastaan koulupainotteisia tammoja.

29.05.2015 - t.Cinnamon von Gateaway - e. Gabriele Rouge

The Ride So Far

Kouluratsastus 5873.11p (vt. 10), (päiv. 12.06.2017)

Kuuliaisuus & luonne: 2515.20 p.
Tahti & irtonaisuus: 3357.91 p.

Ajantasalla olevat ominaisuuspisteet löydät Deanin VRL-profiilista

Päiväkirja

Dean majailee Ratapihan Ratsutallilla. Päiväkirjaa voit lukea täältä

23.01.2015

Deanin kanssa treenailtiin tänään kentällä talutushommia sekä näyttelykäyttäytymistä. Hienosti meni vaikka vähän piti alkuun noitua riimunnarun toisessa päässä rimpuilevan orivarsan takia. Dean on hienosti kotiutunut tässä parin päivän aikana eikä enää kaipaile emänsä perään.

20.02.2015

Mihin ihmeeseen se aika oikein livahti? Mietin katsellessani jo yksivuotiasta orivarsaani, joka riehui tarhassaan niin että loskalumi vain lenteli metrien päähän.
Vastahan Dean oli ollut hentojalkainen varsa, joka yritti ensimmäistä kertaa könytä ylös pitkien koipiensa varaan jotta pääsisi emänsä tissille. Nyt ori oli vankistunut huomattavasti, kasvanut hurjasti ja omaksunut hieman jääräpäisen "Haista kakka!"-luonteen itselleen. Ylimääräisiä harmaita hiuksiakin Dean oli minulle aiheuttanut pääsemällä karkuteille tarhastaan, mutta onneksi ori oli suunnannut talliin sisälle heti, kun oli parit "kunniakierrokset" laukannut tallialueen ympäri.

Tänään olimme jälleen harjoitelleet Deanin kanssa ihan perusjuttuja ja olinpa minä sille kuolaimetkin suuhun tunkenut. Ori oli hieman hämmentyneenä pureskellut kuolaimia ja yritti saada niitä pois suustaan, mutta huomattuaan ettei se tulisi onnistumaan, se oli alistunut kohtaloonsa. Hirveästi minun teki mieli jo puoliverisen selkään kivuta, mutta sitä päivää saisin odotella vielä hyvän tovin. Mutta hyvää (?) kannatti aina odottaa. Odotukset oria kohtaan oli suuret, olihan sen vanhemmat hienoja kouluhevosia joten pilvilinnoissani kuvittelin meidänkin tulevaisuudessa valloittavan kouluratoja mahtavalla menestyksellä. Mutta se jää nähtäväksi... Eihän näiden hevosten kanssa koskaan tiennyt mitä tuleman piti.

Puhelimen ääni havahdutti minut haaveistani ja kaivoin rääkyvän nokialaiseni taskusta. Äiti sieltä soitteli ja kutsui syömään uunilohta ja pottumuussia, oli kuulema tehnyt sen verran paljon ruokaa että varmasti riittäisi minullekkin. Pian istuinkin vanhassa Micrassani ja körryyttelin kohti äidin pöperöitä...

31.03.2015

Inna röyhtäisi kuuluvasti vieressäni, kun parkkeerasin nitisevän Nissanin Ruolammen parkkipaikalle. Mulkaisin ystävääni huvittuneena ja sammutin auton.
“Sika, ulos autostani!” hätyyttelin Innaa, joka hörppi antaumuksella kokistaan ja jatkoi porsasteluaan. Inna vääntäytyi ulos kaarastani, kurotin napsauttamaan vänkärinpuoleisen oven lukkoon ja raahauduin itsekkin ulos vaaleansinisestä ihmeestäni.
Katsahdin ylös taivaalle etsien sitä kuuluisaa aurinkoa, joka oli viime aikoina näyttäytynyt lähes päivittäin mutta tänään se pysytteli pilviverhon takana. En antanut sen häiritä, sillä olimme Innan kanssa sopineet lähtevämme pienelle maastolenkille “paremman” tekemisen puutteessa kun meitä ei tänään Vaahterapolussakaan tarvittaisi.

Tallissa Enni istuskeli keikkuvalla jakkaralla ja vihelteli iloisesti samalla, kun putsasi jonkun suitsia. Perinteiset tervehdykset vaihdettuamme rupattelimme hetken niitä näitä ennen kuin Inna lähti hakemaan Hattieta ja minä lähdin pyydystämään orivarsaani tarhastaan.
Dean kipitti minua vastaan tarhan portille, joten sain ihme kyllä napattua sen aika nopeasti kiinni. Matka tallille ei sujunut niin sulavasti, sillä Dean pelleili minkä ehti riimunnarun toisessa päässä ja oli pelkäävinään jonkun pyörää, joka oli jätetty nojaamaan tallin seinää vasten. Kun ori ymmärsi ettei ruosteinen jopo aikonut sen kimppuun hyökätä, saatoimme jatkaa matkaa talliin asti.

Harjasimme Innan kanssa kauraturvat nopeasti ja laitoimme ne valmiiksi lenkkiä varten. Deanin kanssa olimme jo totutelleet suitsiin ja kuolaimiin, ja ori suhtautui niihin lupsakkaasti. Se ei laittanut vastaan ollenkaan ja kuolaimetkin sujahtivat suuhun aivan vaivatta.
“Hieno poika!” lässytin varsalle ja kipaisin nopeasti hakemassa oman kypärän päähäni. Ihan varmuuden vuoksi. Deanista kun ei koskaan tiennyt mitä se keksisi…
“Ootko valmis?” Inna kysyi ja vastasin myötävästi.
“Pitäkää hauskaa” Linnea huikkasi. Olimme pyytäneet häntäkin mukaan, mutta kuulema tällä oli varattuna Killin pään menoksi muita suunnitelmia. “Joku toinen kerta!”

Lähdimme matkaan heti, kun Inna oli päässyt tammansa selkään.
“Let’s mennään!” Inna ilmoitti ja käski Hattien eteenpäin. Me tulimme Deanin kanssa jalkapatikalla ratsukon vieressä ja toivoin oman kuntoni kestävän reissun aikana.
Rupattelimme niitä näitä matkan aikana ja kun Inna kysyi voisiko hän hieman ravailla, vastasin myöntävästi. Heti kun Hattie lähti ravaamaan, tuli Deanillä hätä ja ori säntäsi tamman perään vauhdilla. Hetken pelkäsin lentäväni nurin, mutta sain kuin sainkin pidettyä tasapainoni ja Deankin rauhoitti menoaan tajuttuaan, ettei Hattie sitä jättäisi yksin “pelottavaan” metsään.
“Hahahaa! Olisitpa nähnyt ilmeesi!” Inna kikatteli kun hölkkäsin heidän vierellään.
“Lääähhh puuuhh, oo, lääh, hiljaa.. Mää en JAKSA!” läähätin ja pyysin Innaa hidastamaan.
“Juokse juokse!” Inna kannusti piruillessaan. “Tuonne mutkaan saakka jaksat juosta!”
Mutka näytti olevan ainakin viidensadan kilometrin päässä vaikka todellisuus oli toinen. Päätin kuitenkin pinnistellä sinne asti ja kun vihdoin ja viimein Inna hidasti takaisin käyntiin, oli minun pakko pysähtyä hetkeksi kasaamaan itseäni. Dean pökki minua turvallaan ihmeissään kun seisoin kädet polvilla ja puuskutin kuin kuoleman kielissä.
“No ei se nyt noin rankkaa voinut olla!” Inna naureskeli. Näytin naiselle keskisormea ja käskin painua sinne, minne aurinko ei paistanut.
“Entä jos me käytäis Deanin ja Hattien kanssa pikku laukkapätkä ottamassa, oota sä siinä ja yritä selvitä?” Inna kysyi lopulta turhautuessaan odotteluun. Ojensin Deanin riimunnarun naiselle ja käskin pitää kullanmurustani hyvä huoli. Inna kävi kaksikon kanssa vähän matkan päässä ja palasi sitten takaisin luokseni.
“Kiitos lainasta, meinasi vain käsistä lähteä tää kaveri mutta ehjänä pysyttiin!” Inna kertoi ja ojensi Deanin takaisin minulle. “Mitäs sitten tehtäisiin? Palataanko jo takaisin?”
“Palataan, mun jalat huutaa hoosiannaa jo…” nurisin ja lähdin sanojeni päätteeksi kävelemään päättäväisesti kohti Ruolampea. Inna naljaili jotain minun rapakunnostani ja vihjaili, että minun pitäisi jättää saunaoluet vähän vähemmälle. “Heti kun sinäkin…”

Tallilla hoidimme kauraturvat lenkin jälken huolellisesti ennen kuin rojahdin istumaan tallikäytävälle juomaan vettä pullosta, jonka Tatu oli jostain taikonut esiin. Olin kuulema näyttänyt siltä, kuin olisin juossut maratoonin. Ja siltä se kyllä tuntuikin.
“Ootappa ku Deanin kanssa päästään ihan ratsain maastoon! Jäätte Hattien kanssa jälkeen niin että heilahtaa!” uhosin Innalle, kun tämä nauroi Coran kanssa minun huonolle kunnolle.
“Sitä päivää vain joutuu odottamaan vielä hyvän tovin!” Inna virnuili. “Nonih laiskamato, lähdetäänkös jo kotia kohti? Pitääkö sut kantaa autolle? En jaksais mut varmaan noilla kottikärryillä vois sut työntää…”
Könysin pystyyn ja kaivoin auton avaimet taskustani. Heitin ne Innalle ja ilmoitin, että hän saisi ajaa sillä minun jalkani olivat niin muussina lenkin jälkeen etten olisi edes kaasua jaksanut painaa.
Nyt kyllä alkaisi kuntokuuri meikäläisellä! … hah.

03.05.2015

Musta ori laukkasi häntä tötteröllä juoksutusliinan toisessa päässä minun kiljuessa sille ohjeita miten toimia. Piirtopäinen hevonen läheni jo kolmen vuoden ikää ja edelleen ihmettelin, minne se aika oikein katosi. Olimme käyneet kouluvarsojen arviointitilaisuudessa ja hienon KV-II tittelin Dean sieltä itselleen nappasi. Olin kuvitellut päässäni orin käyttäytyvän kuin mikäkin kakara arvioinnin aikana ja näin ollen meidät olisi naurettu ulos kehästä, mutta mitä vielä! Dean oli yllättänyt minut täysin ja käyttäytynyt tosi hienosti. Toki pientä pelleilyä oli ilmassa, mutta tällä kertaa ori ei vienyt minua ihan 100-0...

Käskin Deanin hidastaa raviin ja parin mielenosoituspukin jälkeen ori kuitenkin hidasti tahtiaan. Annoin orin ravailla pari kierrosta ennen kuin hidastimme käyntiin. Dean pörisi tyytyväisyyttään ja tuli sitten luokseni kerjäämään takin taskussa lojuvia heppanameja joita se tiesi saavansa aina hienosti sujuneen treenin jälkeen.
"Oot sinä nää ansainnut!" mutisin kaivaessani taskunpohjalta herkkupaloja orin turvan eteen. Nopeasti kourani oli tyhjä, kuten taskunikin ja lähdimme orivarsan kanssa tallille.

Talutin Deanin suorilla pesupaikalle ja kiinnitin orin ketjuihin. Riisuin orilta suojat pois jaloista sekä muut juoksutushärpäkkeet ja komensin paikalle tupsahtaneen Innan viedä romut oikeille paikoilleen.
"Ihme käskyttäjä..." Inna nurisi, mutta lähti sitten marttyyrimaisesti viemaan varusteita niille kuuluville paikoille. Itse laitoin vesihanan päälle ja ryhdyin pesemään hevostani läpikotaisin.
Alkuun Dean tanssahteli paikoillaan, mutta en antanut sen häiritä. Lopulta ori rauhoittui ja pysytteli paikoillaan, vaikka minä vesiletkun kanssa sen ympärillä touhusin.
Lopuksi pyyhin orista vedet pois hikiviilalla, jonka jälkeen kipaisin hakemassa sille loimen päälle. Kun oripoika oli puunattu ja putsattu, vein sen karsinaan ja nakkasin sille vielä kasan heiniä mussutettavaksi.
"Mä tuun taas huomenna sua moikkaamaan!" lupasin orille ja lähdin sitten kiitämään ruosteisella autonromullani kohti kotia.

11.06.2015 - Pösilöt rantautuvat Rinnsteiniin

Parkkeerasin hevoskuljetusautoni Rinnsteinin tallin eteen ja pomppasin alas kuskin penkiltä. Keltaisen tallin oviaukossa meitä vastassa oli tallin toinen omistajista, Emma, joka tervehti minua iloisesti heti, kun olin pikkuruiset jalkani maan kamaralle laskenut.
Parit sanat vaihdettuamme lähdin laskemaan kuljetusauton ramppia alas, jotta saisin matkustajan ulos kyydistä. Musta kolmivuotias ori pörähti minut nähdessään ja oli ilmeisesti erittäin valmist tulemaan ulos “laatikostaan”. Dean säntäsi alas ramppia pitkin niin vauhdikkaasti, etten meinannut itse ehtiä mukaan ollenkaan. Onnistuin kuitenkin roikkumaan riimunnarun toisessa päässä kiinni eikä nuori ori päässyt tutkimaan uutta kotipihaansa itsenäisesti. Emma naureskeli hieman kauempana ja viittoili sitten seuraamaan itseään sisälle talliin. Parin minusta riippumattoman “voltin” jälkeen sain Deanin tallin ovesta sisään ja kipitimme tallinomistajan “Dean pääsee karsinaan numero kahdeksan. Sepi ja Nano ovat sen seinänaapureita…” Emma selitti ja osoitti karsinaa, johon Deanin oli määrä muuttaa asustelemaan. Suomenhevonen pörisi omasta karsinastaan ja tunnistin sen Innan Sepiksi. Dean hieman luimisteli ja yritti esittää kovaakin poikaa uudelle seinänaapurilleen, mutta komensin sitä olemaan kunnolla. Sidoin Deanin käytävälle ja riisuin sen kuljetusvarusteet pois ennen kuin suljin sen karsinaansa rauhoittumaan. Parit paukautukset väliseinään, joka erotti Deanin ja Sepin toisistaan, jonka jälkeen Dean rauhottui syömään heinäkasaansa.
Emma kävi näyttämässä mihin tarhaan Dean tulevaisuudessa menisi päiväksi ja piti pienen esittelykierroksen tallin tiluksilla ennen kuin lähti omille teilleen jättäen minut purkamaan autosta Deanin varusteita omille paikoilleen.

“Ootte päässy perille!” Inna hihkaisi minut nähdessään, kun raahasin satulaa varustehuoneeseen. Nainen oli jo minulle vanha tuttu ja hän olikin Rinnsteinistä minulle vinkannut, kun olin miettinyt Deanille uutta tallipaikkaa. “Ollaan joo. Hyvin meni matka” kerroin ja ähisten nostin Deanin satulan sille varattuun telineeseen.
Kun tavarat olivat paikoillaan, Inna lähti esittelemään minulle muulle talliporukalle, jotka sattuivat olemaan paikalla. Yritin painaa nimet sekä kasvot mieleeni, vaikka tiesin etten vielä kuukaudenkaan päästä muista kuka kukin oli.
Ennen kuin lähdin kotia kohti, kävin hyvästelemässä Deanin ja jätin ruokintaohjeet sen oveen kiinni. Ori saisi tämän päivän hengähtää ja totutella uuteen kotiinsa, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna jatkuisi ratsutus. Koulutus oli Deanin kanssa edistynyt hienosti, mutta vielä meillä olisi rutkasti matkaa sinne GP-radoille, joille tähdättiin…

21.06.2015

Rojahdin Rinnsteinin taukohuoneen sohvalle ja nappasin jonkun vanhan hevoslehden hyppysiini. Kaikki paikalla olijat valittivat tallin ylle rantautunutta rankkasadetta ja toivoivat helteiden pian taas jatkuvan. Eipä tässä kovin montaa hellepäivää ole ehtinyt edes ollakkaan ja kesäkin oli jo puolivälissä. Mihin se aika oikein katoaa? “Se on tää Suomen kesä tämmönen!” mutisin selatessani lehteä ja viskasin sen sitten takaisin pöydälle, josta olin lehden napannut. Olin lukenut kyseisen painoksen jo varmaan kymmenen kertaa läpi, joten ei jaksanut enää kiinnostaa.
Oli juttua kaksosvarsoista, hevosten jalkavaivoista ja joku haastattelu ulkomaalaisesta laukkatallin pitäjästä... “Onko siellä yhtään kahvia?” kysyin kahvinkeittimen välittömässä läheisyydessä norkoilevalta Jimiltä, joka vastasi pannun huutavan tyhjyyttään. Ennen kuin ehdin suutani aukaista, miekkonen lupasi laittaa kahvia tulemaan ja myhäilin tyytyväisenä, eipähän minun tarvinnut rasittaa vanhoja kinttuparkojani raahautumalla keittimelle asti.

Pian kahvin tuoksu valtasi koko taukohuoneen ja kahvinhimoissa kiemurtelevat ihmispolot hyökkäsivät kuppeineen keittimelle alta aikayksikön.
Ovelta kuului noitumista “enklannin kielellä” ja pian Lisa tömisteli vettä valuvana taukohuoneeseen.
“Oliko kiva maastoretki?” Pinja kysyi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla. Lisa mulkaisi naista murhaavasti. Itsellänikin oli hieman pokassa pitelemistä, sillä Lisa oli “hieman” uitetun koiran näköinen. “Tosi kiva!” nainen murisi Pinjalle vastauksensa kaivaessaan kaapistaan vaihtovaatteet esille. Sen jälkeen nainen paineli pesutiloihin vaihtamaan vaatteet ja me muut purskahdimme nauruun heti, kun ovi oli pamahtanut kiinni.
“Mitä tehdäääään?” Siri vinkui vieressäni sohvalla ja katseli ikkunasta maata piiskaavaa sadetta. Ukkonenkin taisi pari kertaa jyrähtää jossain kaukaisuudessa.
“En tiedä teistä, mutta mä lähden ainakin liikuttamaan Deanin maneesiin,” ilmoitin ja kulautin viimeiset kahvitipat kurkustani alas.

Dean möllötti karsinassaan jonne olin herran teljennyt heti sadekuuron alkaessa. Luikahdin orin karsinaan ja kiinnitin sen riimunnarulla kaltereihin.
Nappasin kumisuan harjapakista ja ryhdyin pyörittelemään sitä pitkin Deanin vartaloa aloittaen kaulasta. Musta ori yritti välillä napata minua hihasta kiinni, mutta napakka komennus sai Deanin lopettamaan turhanpäiväisen häsläämisensä.
Vaihdoin kumisuan pölyharjaan ja sutaisin silläkin läpikotaisin koko hevosen. Pehmeällä harjalla puhdistin jalat, jonka jälkeen putsasin kaviot.
Dean ei alkuun olisi millään halunnut nostaa koipiaan puhdistettavaksi, mutta pienen eipäs-juupas-väännön jälkeen kaviot nousivat maasta ja sain raaputettua enimmät kököt pois. Vielä suojat koipiin, jonka jälkeen kävin hakemassa orin satulan sekä suitset varustehuoneesta. Jäin hetkeksi suustani kiinni Heidin kanssa, joka pälätti omasta juhannuksestaan ja kyseli, miten minä olin keskikesää juhlistanut.
“En mitenkään! Olin kotona, saunoin ja join pari olutta… Siinä se..”
Kun Heidin papupata oli hetkeksi hiljentynyt, livahdin takaisin tallin puolelle ja raahasin varusteet Deanin karsinalle. Ei muuta kuin satula selkään ja suitset päähän niin olimme valmiita! Napsautin kypärän hihnan leukani alle kiinni, vedin ratsastushanskat käsiini ja päästin Deanin irti kahleistaan. “Sit mentiin!”

Tallin ovella me molemmat hieman epäröimme ennen kuin uskaltauduimme ulos kaatosateeseen. Maneesin ovi ei meinannut aueta ollenkaan, jonka takia kastuimme huomattavasti enemmän kuin oli tarkoitus. Yök.
Dean kuunteli ihmeissään ropinaa, joka tuli kattoa hakkaavista pisaroista, muttei ollut hepulia saamassa. Talutin sen kaartoon ja kiristin satulavyötä, jonka jälkeen kipusin norsumaisen ketterästi hevosen selkään.
Deanilla tuntui olevan virtaa ja se lähtikin vähän turhan vauhdikkaasti liikkeelle.
“Sooooo…” rauhoittelin hevosta, joka tanssahteli kaviouraa pitkin. Kokosin ohjat kunnolla käsiini ja muistutin Deania, miten tuli käyttäytyä.
Hieman ori painoi kädelle ja muutenkin juntturoi apujani vastaan, mutta pikkuhiljaa se alkoi rentoutumaan ja meno rupesi muistuttamaan ihan oikean ratsukon menoa. Dean osasi jo nämä perusjutut hienosti, mutta vielä oli opettelemista jos mielimme niille GP-tason radoille.
Keskityimme tänään lähinnä raviharjoitteluun: kokoamista, siirtymisiä, taivutuksia sekä erikokoisia voltteja ja ympyröitä. Pari laukkapätkääkin otettiin, mutta siinäpäs se.
“Hyvä jätkä!” kehuin Deania, kun se ilman änkyröintiä siirtyi ravista käyntiin ja pysähtyi heti, kun annoin seis-avut. Peruutuksetkin sujuivat melkein oikein, sillä suoraa linjaa en saanut oria peruuttamaan. Treeniätreeniä lissää vain!

Tunnin treenattuamme päätin lopettaa siltä päivältä ja annoin Deanille pitkät ohjat. Ori venytti kaulaansa tyytyväisenä ja minäkin pidin pienen jumppatuokion satulassa.
Sen jälkeen ratsastin kaartoon ja laskeuduin alas ratsuni selästä.
“Hienosti meni!” kehaisin Deania ja silitin sen lihaksikasta kaulaa. Ukkonen paukahti jossain lähettyvillä mikä sai Deanin kavahtamaan pystyyn ja ehdin nippanappa väistämään viuhuvia etujalkoja.
“Shhhh, rauuuuuhotu. Se oli vain ukkonen!” rauhoittelin säikähtänyttä hevosta, joka tanssahteli hätääntyneenä paikoillaan silmät päässä pyörien.
Kun Dean oli rauhoittunut ja uskoi, ettei sota ollut syttymässä, talutin sen talliin turvaan ja riisuin käytävällä sen varusteet pois. Pikainen harjaus ja jalkojen kylmäys, jonka jälkeen ukkeli oli valmista kauraa karsinaan laitettavaksi.

Juuri kun olin saanut karsinan oven kiinni, ukkonen jyrähti jälleen ja taukohuoneesta kuului pelästynyttä kiljuntaa. Tällä kertaa Dean ei kuitenkaan saanut totaalista hepulia vaikka hieman näytti jyrähdystä säikähtävän.
“Ei se ukkonen sulle mitään pahaa tee…” lohduttelin oria ja menin pesemään sen kuolaimia, jonka jälkeen raahasin varusteet sekä harjat takaisin omille paikoilleen.
Nousin portaat ylös taukohuoneeseen kuuntelemaan säikkyjen ihmisten kitinää ukkosesta. Minusta ukkonen oli kiva! Ja mikäs olisi parempi paikka seurata luonnonvoimien myllerrystä kuin tallin yläkerta?
Oli siinä ikkunalla muutama muukin ukkosfani kyttäämässä räiskiviä salamoita, kun taas osa kyhjötti naamat valkoisina hieman kauempana ja toivoivat ukkospilven menevän ohi yhtä nopeasti kuin oli noussutkin.
Kun sää siitä rupesi sitten selkenemään, katsoin parhaakseni lähteä körryyttelemään kohti Vaahterapolkua. Vedin keuhkot täyteen raitista ilmaa kun astuin ulos tallista ja kuuntelin hetken lintujen sirkutusta typerä virne naamallani. Inna palautti minut haaveistani takaisin maanpinnalle muistuttaen, että minun tallini hevoset varmaan jo odottelivat sisälle pääsyä ja iltakaurojaan.
"Pääsenkö mä sun kyydillä? Mun autossa on bensa niin vähissä" Inna kysäisi ja lupasin, että nainen saisi hypätä kyytiin. Juliakin kipitti tuulispään tavoin takapenkille ja matka kohti Vaahterapolkua saattoi alkaa Antti Tuiskun rääkyessä radiossa siitä, kuinka Keinutaan. Hyi.

26.09.2015 - Jessen kertomaa

Lämäytin autoni oven kiinni ja painoin avaimen nappia, jotta ovien lukot napsahtaisivat kiinni. Olin tullut Rinnsteiniin liikuttamaan Deanin Milan maatessa peiton mutkassa flunssan kourissa. Nainen oli kyllä alkuun laittanut vastaan minun idealleni, että minä kävisin hänen orinsa hoitamassa kun taas hän jäisi puolestaan parantelemaan oloaan kotiin. Pienen juupaseipäs-sanaharkan jälkeen Mila oli alistunut kohtaloonsa ja antanut minun lähteä Rinnsteiniin hänen sijastaan. Joten tässä sitä nyt oltiin.

Suunnistin kulkuni suoraan tarhalle, jossa Dean majaili. Musta ori rouskutti heiniään hyvällä ruokahalulla minun saapuessa paikalle eikä heti tajunnut, että joku oli tunkeutunut herran tarhaan.
“Dean!” kutsuin hevosta, jonka pää ponnahti heti ylös heinäkasasta. Ori mittaili minua katseellaan ja näytti miettivän lähtisikö päätä pahkaa karkuun vai jäisikö katsomaan, mitä olin siltä vailla. Ori valitsi viimeisen vaihtoehdon ja antoi ottaa itsensä ihan helposti kiinni, mitä nyt hieman nyrpeää naamaa näytti kun tajusi joutuvansa lähtemään minun mukaani.
Matka tallille sujui rivakasti, kiitos Deanin, mutta muuten pääsimme perille ihan ongelmitta.
Talutin Deanin pesupaikalle, jotta voisin huuhdella sen mutavellissä olevat jalat ennen harjausta. Ihana syksy ja sen sadesäät jolloin joka paikka oli enemmän tai vähemmän vellinä.
Riisuin loimen ja mietin hetken, mihin ihmeeseen minä sen tungen kun en tiennyt ollenkaan tämän tallin käytäntöä näissä asioissa. Onnekseni Julia ja Inna saapuivat paikalle ja päätin kysyä heiltä apua.
“Mitä sinä täällä teet?” Julia ihmetteli kun seisoin loimi käsivarsillani keskellä tallikäytävää.
“Tulin liikuttamaan ton Milan kaakin… Mila itte on niin flunssassa ettei sitä pystynyt tänne päästämään”, vastasin blondille joka oli syöksynyt Deania rapsuttelemaan. Musta ori ei laittanut ollenkaan pahakseen ylimääräisiä rapsutuksia.
“Mila päästi sut ihan mukisematta tänne?” Inna kysyi hieman epäluuloisena.
“Ei. Ei todellakaan päästänyt…” pyörittelin päätäni ja nostin sitten loimea Innan kasvojen eteen. “Minne tää?”
Inna neuvoi minne loimi vietiin kuivumaan ja nappasin samalla varustehuoneesta Deanin harjapakin mukaani. Inna ja Julia jäivät vielä hetkeksi minun juttusille ennen kuin lähtivät omien ratsujen kimppuun.

Itse huuhtelin Deanin jalat mutavellistä pois ja tartuin sitten kumisukaan, jolla ryhdyin pyörittelemään orin kroppaa puhtaaksi. Dean seisoi kiltisti paikoillaan koko toimituksen ajan, mitä nyt välillä vähän kuoputteli lattiaa tympääntyneen oloisena.
Tarttuessani pöläriin, Kics saapasteli paikalle ja seisahtui meidän kohdalle hymy huulillaan.
“Ootko sä Mila käynyt hurjassa muodonmuutoksessa kun oot niin erilaisen näköinen?” nainen veisteli.
“Joo, kävin tuossa huvin ja urheilun vuoksi sukupuolenvaihdoksessa”, vastasin.
“Okei, tämäpä selvä!” Kics nauroi. “Ei vaan missä se Mila on sinä oot täällä?”
“Sairastaa kotona”, vastasin. Kics nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja sanoi sitten lähtevänsä kahville. Huikkasin heipat naisen perään ja jatkoin Deanin harjaamista.
Kun ori oli harjattu päästä “varpaisiin”, kävin hakemassa sen varusteet ja varustin sen nopeasti. Vielä kypärä omaan nuppiin niin olimme valmiita lähtemään.

Aurinko paistoi komeasti syksyiselle tallipihalle ja koska tähän vuoden aikaan tällaiset aurinkoiset ja sateettomat päivät olivat harvassa, päätin ratsastaa Deanilla kentällä.
Talutin Deanin keskelle kenttää, kiristin satulavyötä parilla reiällä ja ponnistin itseni herran selkään. Dean näytti hieman empivän, mitä minun kanssa pitäisi tehdä. Olihan ori tottunut Milan pieneen kokoon, mutta nyt selkään kiikkui "hieman" isompi mies. Pian ori kuitenkin ryhtyi keskittymään työntekoon ja lähti mukisematta liikkeelle.
Alkuverryttelyjen jälkeen nostettiin koottu ravi ja puoliverinen ravasi hienosti tuntumalla. Hevonen oli todella herkkä avuille eikä minun sitä tarvinnut kahta kertaa käskeä tekemään jotain.
Avotaivutukset ravissa alkuun hieman takkuilivat, mutta kun hioimme niitä tarpeeksi kauan, Dean lopetti vastaan vänkäämisen ja suoritti tehtävät hienosti.
Laukanvaihdoksissa oli myös ongelmia, kuten Mila olikin varoitellut. Harjoittelimme niitä jonkin aikaa, kunnes Dean näytti kyllästymisen merkkejä siihen touhuun, niin otimme pysähdys-peruutus-laukkaan harjoituksia.
Lopuksi vielä hieman laukanvaihdoksia, jonka jälkeen siirryttiin ravin kautta käyntiin.
Annoin Deanille pitkät ohjat ja taputin kaulalle kiitokseksi. Ei yhtään pöllömpi hevonen tämä. En ihmetellyt ollenkaan, miksi Mila piti Deania yhtenä silmäterästään ja oli tarkka kuin porkkana sen kanssa.
Teimme loppuverryttelyt kaikessa rauhassa ennen kuin laskeuduin alas orin selästä ja lähdimme takaisin talliin.

Deanin karsina oli aika likaisessa kunnossa, joten minun piti sekin putsata ennen kuin pääsisin lähtemään Vaahterapolkuun hoitamaan omaa hevostani, Sallia.
Hoidin kuitenkin ensin Deanin, kiinnitin sen karsinaan ja hain kottikärryt sekä talikon. Eihän siinä kauaa mennyt kun kakkakikkareet ja pissapläntit oli kerätty pois ja hieman uusia kuivikkeita heitetty karsinan pohjalle. Päästin Deanin ahdingostaan ja suljin karsinan oven.
Raaviskelin hetken takaraivoani yrittäen muistaa mitä minun piti vielä tehdä, mutten keksinyt mitään joten tiesin kaiken olevan minun osaltani tehty. Tallin porukka hoitaisi ruokinnan illemmalla, joten siitäkään minun ei tarvinnut murehtia.
Ei kai siinä sitten. Hyvästelin Deanin, kävin kysymässä Innalta ja Julialta kaipasivatko he kyytiä Vaahterapolkuun, mutta saatuani molemmilta kieltävän vastauksen, lähdin huristelemaan autollani yksin kohti kotia.

17.10.2015

Istuin kahvikuppi kourassani tallin vintillä. Silmäpussit hipoivat ennätysmittoja ja päänuppi löi tyhjää (tosin aivotoimintani hidastelu oli ihan jokapäiväistä).
Olin illalla saanut Emmalta puhelinsoiton, jossa nainen kertoi Deanin päässeen irti taluttajaltaan ja viipotti nyt häntä putkella pitkin metsää eikä antanut kiinni. Itseasiassa koko hevosesta ei ollut näköhavaintoa viimeiseen puoleen tuntiin.

Ei muuta kuin vaatteet ylle ja Rinnsteiniin etsimään kallisarvoista oriani. Miten mustan hevosen näkee pimeässä metsässä? EI mitenkään.
Taskulampun valossa etsimme hevosen kavionjälkiä maasta, mutta huonoin tuloksin. Yksi täällä, toinen siellä. En pysynyt laskuissa mukana kuinka monta kertaa kompastuin pimeässä metsässä juurakkoon tai sain pajupuskan oksasta naamaani. Ajatukseni ei todellakaan ollut mitenkään lämpimät siinä vaiheessa, mutta huoli hevosesta oli kova. Jos Deanille sattuisi jotain? Jos se juoksee autotielle ja tulee kolari? Jos jos jos....

Kellon lähestyessä puoltayötä puhelimeni pirahti soimaan ja kauhukuvat Deanin loukkaantumisesta nousi silmiini heti.
"Dean on täällä tallilla!" Emma ilmoitti huojentuneena ja hihkaisin ilosta.
"Kuka sen löysi?" kysyin.
"Itse se tänne oli tullut... Tuukka oli kuullut kavionkopsetta pihalta ja tullut katsomaan kuka tähän aikaan pihalla hilluu", Emma kertoi.
"Mahtavaa! Onko se kaakki kunnossa?" iloitsin.
"Päällisin puolin näyttää olevan. Kauhee nälkä sillä oli. Tuolla se mussuttaa karsinassaan iltakaurojaan jotka jäi välistä..."
"Hyvä. Tulen sinne!" lopetin puhelun ja huokaisin syvään.
Tungin kännykkäni taskuun ja katselin pimeässä metsässä ympärilleni. Inna seisoskeli vähän matkan päässä ja räpläsi kännykkäänsä. Liekkö facebookissa roikkunut..
"Öömmm... Inna?"
"Mitä?"
"Missähän hitossa me ollaan?"
Jep. Tolloeinarit olivat eksyneet...

Kolme tuntia meillä meni Innan kanssa aikaa ennen kuin löydettiin takaisin Rinnsteiniin. Emma oli jo soittamassa etsintäpartiota meidän peräämme, mutta onneksi sille ei ollut tarvetta.
Olin kyllä umpiväsynyt ja heti vintin sohvalle rojahdettuani, olin sammunut kuin tukki. Heräsin vasta aamulla, kun aamuvuoroon tullut Adam oli kailottanut hyvät huomenet korvan juuressa.
Dean ei ollut moksiskaan pienestä karkureissustaan. Kuka tietää missä ori oli käynyt... Kenkä sillä oli lentänyt ties minne, mutta muuten ori oli kunnossa. Helkatin hevonen.. Onneksi tallille oli juuri palkattu uusi kengittäjä, joten kyseinen henkilö pääsisi naputtamaan Deanille uudet monot paikoilleen.

27.12.2015 - maastoilua

Suljin Deanin karsinaansa ja kipaisin portaat ylös vintille etsimään meille maastoiluseuraa. Joulu tuli ja meni, joten nyt olisi hyvä saada herkkukilot karistettua vyötäröltä pois.
Saaga lojui sohvalla etsien kaksihaaraisia hiuspehkostaan ja hihkaisin iloisesti hänet nähdessäni.
"SINÄ! Ootko jo Mytyn käynyt liikuttamassa?"
"Eenn minä vielä..." Saaga sanoi katsoen minua hieman kummissaan. "Miten niin?"
"Lähtekää minun ja Deanin matkaan. Käydään vähän revittelemässä?"
Saagaa ei kauaa tarvinnut houkutella. Nainen vääntäytyi ylös sohvalta ja ilmoitti hakevansa Mytyn sisälle. Itse lähdin alakertaan harjaamaan uljasta mustaani.

Orit kipittävät kiltisti rintarinnan kohti maastoreittejä. Pikkupakkanen kipristeli nenän päätä, mutta muuten ilma oli oikein mainio. Myrskytuuli oli edellisenä päivänä riepotellut tienoota ja luntakin oli tullut ihan kiitettävästi, mutta nyt ei ollut tuulesta saatika sateesta minkäänlaista merkkiä.
Rupattelimme Saagan kanssa niitä näitä samalla, kun köpöttelimme metsän siimekseen. Joululahjoiksi molemmat olivat saaneet yllinkyllin villasukkia ja muuta tarpeellista. Myös suklaata oli syöty niin paljon että meinasi jo oksettaa pelkkä ajatus kyseisestä herkusta.

Kun pääsimme pitkälle suoralle, annoimme hevosille laukka-avut ja herrat säntäsivät laukkaan. Suoran päässä taas hidastettiin ravin kautta käyntiin ja naureskeltiin kivalle spurtille. Vesi valui silmistä, kun kylmä viima oli tunkeutunut silmäkuoppiin asti, mutta en antanut sen häiritä.
"Mitäs vuonna 2016?" Saaga kysyi. "Ootko jo tehnyt paljon lupauksia rikottavaksi?"
"Tupakanpolton ajattelin lopettaa..." sanoin tomerana.
"No se on hyvä päätös. Vielä kun pystyisit siihen!" Saaga naureskeli.
"Niiiinpä... Mutta yrittänyttä ei laiteta!" mutisin. Jos edes hieman yrittäisi remontoida tota elämäntapaa...

Palasimme tallille kun ilta alkoi hämärtymään ja ilma kylmenemään oikein urakalla.
Laskeuduin Deanin selästä tallipihalla ja talutin sen tallin lämpöön. Muutama muukin oli tullut tallille hevosiaan moikkaamaan ja puheensorina kantautui vintiltä.
Hoidin Deanin pikaisesti ennen kuin laitoin sen karsinaansa ja kipusin sitten yläkertaan katsomaan, ketä siellä oli paikalla. Kuulumiset vaihdettiin kahvikupposten kera ennen kuin kaikki alkoivat hajaantumaan suuntaan jos toiseen ja minunkin oli aika lähteä kotia kohti.

03.02.2016 - kouluvalmennus, valmentajana Allu

Olin lupautunut pitämään joululahjaksi Milalle yksityisvalmennuksen ja nyt kun Milan musta fwb ori, jolla oli otsassaan katkopiirto ja jaloissaan sukat, seisoi siinä silmät tuikkien, en voinut muuta kuin hymyillä. Olimme sopineet, että pitäisin valmennuksen vaativa B-A tasolla, joten olin suunnitellut tunnille takaosakäännöksiä ja sulkutaivutuksia. Ratsukko oli jo verrytellyt saapuessani maneesiin, joten aloitimme samantien parilla pienellä kokoamisharjoituksella, joista tulisi olemaan valtavasti apua molempiin päivän harjoituksiin.

Ratsukon lämmittelyt olivat selvästi onnistuneet, sillä Dean kuunteli todella herkästi apuja ja vastasi niihin salamana. Ori oli myös eteenpäinpyrkivä ja työskentelyä oli ilo katsella. Myös Milan istunta oli alusta asti hyvä, sain toki pariin otteeseen huomauttaa vähän käsistä, mutta sen koommin korjattavaa ei juuri näkynyt. Ratsukko meni kokoamisissa jopa vähän pidemmälle, kuin olin ajatellut. Tehtävän oli tarkoitus olla vain apu aloitus, joten ratsukko sai melko pian siirtyä varsinaisiin tehtäviin.

Aloitimme sulkutaivutuksilla, sillä ne olivat Milan mukaan Deanille hieman tutumpia, vaikka oikeastaan ori taitoi molemmat jo täysin moitteettomasti. Kertaus ei koskaan kuitenkaan ollut koskaan pahaksi. Mila sai tulla hevosen kanssa ensin ihan vain kerran suoraa uraa seinän vieressä yhden sulun. Dean taipui hienosti ja asteli oikein neljällä uralla. Koska tämä oli niin helppoa, pyysin ratsukkoa jatkamaan tulemalla saman keskihalkaisijalla. Dean toimi jälleen hienosti, mutta loppua kohden linja hieman mutkistui, joten ratsukko sai ottaa tämän vielä uudelleen pariin otteeseen. Sulkutaivutusten jälkeen pidettiin pieni hengähdystauko, jonka jälkeen jatkettiin takaosakäännöksillä.

Dean oli todella menossa ja eteenpäin pyrkiväinen siirtyessämme kokoavaan takaosakäännökseen. Ori totteli kiltisti Milan lähes huomaamattomia apuja, enkä voinut olla ihailematta heidän saumatonta yhteistyötä. Takaosakäännöksiä tehdessä ori liikkui reippaasti ja teki mielellään jopa enemmän kuin yhden kokonaisen kierroksen. Tässä syntyikin vähän hämminkiä, kun hevonen yritti kovasti touhuta yksikseen, mutta lopulta ratsukko pääsi sulaan yhteisymmärrykseen ja olin tyytyväinen suoritukseen. Vaikka Dean oli kerran ennenkin ollut valmennettavanani, oli nyt, yksityisvalmennuksessa, mahtavaa päästä valmentamaan upeaa ratsukkoa.

01.05.2017 - kouluvalmennus, valmentajana Houston

Dean käveli Milan alla verkkaisesti uraa pitkin. Muutaman minuutin päästä pyysin ratsukkoa ottamaan itsenäisesti raviverryttelyä, jonka aikana selostin tulevan tehtävän.
"Kun ootte saaneet ravailtua hetken ja Dean tuntuu nöyrältä sekä taipuisalta, saatte alkaa tulla tätä tehtävää - eli teet ensin ison pääty-ympyrän ravissa, jonka aikana valmistelet käyntisiirtymisen. Sitten otat muutaman askeleen käyntiä ja nostat sen jälkeen kulmassa laukan siten, että jäät vähän uran sisäpuolelle, jotta voit ottaa loivia sivuttaisliikkeitä uralle sekä sieltä pois. Selvä?"
Mila nyökkäsi ja haki vielä muutamaan otteeseen pitkillä sivuilla kotumpaa muotoa varmistaakseen, että Dean kuuntelee nätisti kaikkia apuja. Ori liikkui hyvin kauniisti ja elegantisti, tykästyin hevoseen itse asiassa hyvin paljon. Se suoritti itse tehtävänkin erittäin sujuvasti. Mila ratsasti hyvin ja onnistui pitämään ratsunsa koko ajan samassa raamissa. Jos ratsukko olisi ollut kouluradalla, olisi hyvästä yhteistyöstä tullut muikeat pisteet.
Kun tehtävä oltiin menty molempiin suuntiin pariin otteeseen, lisäsin haastavuustasoa ja selitin seuraavan tehtävän ansaittujen välikäyntien aikana.
"Voitte siis alkaa tulemaan muuten samaa tehtävää, mutta raviympyrän sijaan saat tehdä lyhyen sivun keskellä piaffia. Laukkasivuttaisliikkeiden tilalla voit tehdä sulkutaivutusta laukassa. Ok, voit aloittaa."
Ratsukko lähestyi lyhyttä sivua kauniissa kootussa ravissa, josta he tekivät sulavan siirtymisen piaffiin, jota jatkui reilut kymmenen askelta. Dean pärski tehtävän läpi tyytyväisenä. Milan istunnassa oli hiukan korjattavaa (pohkeen paikka ei ollut täysin optimaalinen), mutta hän sai silti ratsastettua muutoin oikeaoppisesti.
“Hienoa, sulla on oikein upea ja osaava hevonen!” myhäilin.
Ratsukko sai vielä lopuksi laukata rennosti kenttää ympäri, jonka jälkeen Mila pyysi minua antamaan viltin Deanille loppukäyntejä varten.

Ulkoasu © Pilvimarja 2013 / Heidi, taustakuva © Agus Riyadi / Subtle patterns

Kuvat - Perustiedot - Luonne - Suku - Kisakalenteri - Päiväkirja -