Virtuaalihevonen

Kuvat © Kasvattaja, VRL-14355
Kuvien kopiointi kielletty!

Vähäpellon Armoton

Virallinen nimi Vähäpellon Armoton "Arttu"
Sukupuoli Ori
Syntymäaika 30.07.2016
Ikä 15v (ikääntyy satunnaisesti)
Rotu Suomenhevonen
Säkäkorkeus 156cm
Väri Ruunikko
Painotuslaji Kouluratsastus
Koulutus VaB, Kisaa porrastettuja, nyt vt.6
Kasvattaja Vähäpelto (VHPE5669)
Omistaja Mila (VRL-11936)
Rekisterinumero VH16-018-1777
Kotitalli
Meriitit SV-II, KV-I, YLA2, SLA-I, KRJ-III

20.08.2016 piipahdimme Artun kanssa suomenhevosvarsojen arviointilaisuudessa. Kotiin tuomisiksi oli titteli SV-II ja jätkä nappasi yhteensä 26 pistettä (rakenne 6, suku 10, käytöskoe 10)!

20.08.2016 lähdettiin myös käymään kouluvarsojen laatuarvostelussa. KV-I sieltä poijjaalle napsahti, pistein 35! (Rakenne: 7 Käynti: 3 Ravi: 4 Lisäpisteet: 1 Suku: 20)

Käytiinpäs huvin ja urheilun vuoksi pyörähtämässä yleislaatuarvostelussa tammikuussa 2018. Hienosti Arttu siellä pärjäsi ja YLA2-tittelin kanssa kotiuduttiin. (32,5 (17,5+15) - 18,5 (15,5+3) - 17 - 14 - 7 = 89p)

Helmikuun 2018 Suomenhevosten laatuarvostelusta Arttu kotiutui SLA-I-meriitin kera. Upeeta mahtavaa!

Elokuu 2018 KRJ:n laatuarvostelu: KRJ-III
6 + 40 + 25 + 0 + 15 = 86 p.



Olin jo pidemmän aikaa etsiskellyt itselleni kaikessa hiljaisuudessa uutta panostuspollea, mutta "Sitä Oikeaa" ei vain ollut löytynyt vaikkei minulla suurempia vaatimuksia kyseisen heppakaverin suhteen ollutkaan. Olin jo pikkuhiljaa luopumassa toivosta, kunnes törmäsin Vähäpellon ilmoitukseen myytävistä suokkiorikasvateista... Hetken mietittyäni hyppäsin autoon ja lähdin huristelemaan kohti Vähäpeltoa. Eihän se katsominen maksa mitään, paitsi ehkä bensan hinnan.
Paikan päälle päästyäni ihastelin tilan upeita puitteita sekä toinen toistaan hienompaa hevosta. Kaikkein eniten miuun kuitenkin teki vaikutuksen pieni, ruunikko varsanrimpula, Vähäpellon Armoton. Turpakarvat väpättäen se oli heti tekemässä kanssani tuttavuutta ja sydämeni suli tämän hörisevän nappisilmän edessä välittömästi. Hyvän tovin me siinä orivarsan kanssa tutustuttiin ja olin hetki hetkeltä varmempi siitä, että tässä se oli. Minun uusi kouluratsu ja luottopolle. Vapisevin äänin sönkötin VP:lle ostotarjousta ja tämä lupasi miettiä hetken. Olin jo luopumassa toivosta ja lähdössä hartiat lytyssä takaisin kotiin, kunnes VP ilmoitti Artun lähtevän minun mukaani heti vieroituksen jälkeen.
En tiedä, kumpi loisti sinä iltana kirkkaammin: aurinko vaiko minun hymyni, kun ajelin suupielet korvissa takaisin kotiini. Päässäni pyöri miljoonat erilaiset suunnitelmat tulevaisuuden varalle... Minun ja Vähäpellon Armottoman yhteisen tulevaisuuden varalle...
-Mila-

Arttu on rohkeutta ja elämäniloa täynnä oleva suomenhevosori, joka tekee vaikutuksen niin ulkonäöllä kuin luonteellaankin. Se ei ole mikään testosteronihuuruissa hyörivä elukka vaan yllättävän rauhallinen sekä ystävällinen hevonen, joka muistaa kunnioittaa kaksijalkaisia ympärillään. Toki välillä hormonit ottavat Artustakin vallan, mutta orin saa nopeasti palautettua maan pinnalle ja se unohtaa turhanpäiväisen egoilun.

Arttu tulee hienosti toimeen muiden hevosten kanssa, toki tammat olisivat herran mielestä maailman parasta seuraa, mutta Artun harmiksi se ei näitä neitokaisia saa tarhakavereikseen... Ainakaan vielä! Jätkäporukassa Arttu on yleensä se, joka haastaa tarhakavereitaan leikkiin mukaan. Sen ihanteellinen tarhakaveri onkin sellainen, joka jaksaa nuoren orin intoilua eikä ole heti antamassa turpaan vaikkei juuri sillä hetkellä juoksukilpailut tai leikkimieliset nahistelut kiinnosta. Jos Arttu ei leikkikaveria laidunporukasta saa, se jatkaa juoksentelua yksinään välillä "kepillä jäätä koputtaen", josko joku sittenkin lähtisi leikkiin mukaan.

Maastakäsin Artun kanssa touhutessa ei yleensä ole ongelmia. Sillä ei ole tapana leikkiä mitään wannabe-baletti/karate-taitajaa riimunnarun toisessa päässä, vaan malttaa mielensä ja kulkee ihmisen vierellä rauhalliseen tahtiin.
Harjauksen aikana Arttu ei aina malttaisi pysyä paikoillaan, jonka vuoksi se kannattaakin sitoa käytävälle tai karsinaan kiinni kyseisen hoitotoimenpiteen ajaksi. Muuten harjaus ei Artun kohdalla kummempia "toimenpiteitä" vaadi.
Varusteetkin orin päälle saa ihan suitsait sukkelaan, sillä se ei pullistele tai nostele päätään korkeuksiin.

Ratsuna Arttu on kärsivällinen ja nopea oppimaan asioita. Se ei hermostu vaikkei heti ymmärtäisi, mitä ratsastaja siltä haluaa, eikä myöskään vikuroi vastaan turhanpäiten.
Artun selkään uskaltaa istuttaa sellaisenkin, joka ei pahemmin ratsastusta ole harrastanut, mutta mielellään orin selkään kipuaa vain sellaiset ihmiset, jotka tietävät mitä tekevät.
Esteiden hyppäämisestä ruunikko ori ei pahemmin välitä, mutta kyllä sen kanssa matalat esteet ylittyvät tarpeen vaatiessa. Myös kärryihin suomenhevonen on opetettu, joten mielenvirkistykseksi orilla voi käydä myös kärryajeluilla.
Maastossa Arttu on reipas - hetkittäin ehkä liiankin reipas - sekä varmajalkainen. Se ei säikähdä jokaista risahdusta ja rasahdusta vaan pitää päänsä kylmänä lähes jokaisessa tilanteessa.

Suku

i. Ch. Seljasaaren Huispaus
  sh, m, 155cm
   KTK-II, YLA1, KRJ-II, ERJ-III, SLA-II
ii. Seljasaaren Huuma
  sh, prt, 154cm
   KTK-II , VSN Ch.
iii. Seljasaaren Härmä
  sh, m, 160cm
   VSN Champion, KTK-II, KRJ-I
iiii. VIR MVA Ch Vinkare
  sh, m, 159cm
   KTK-II, KRJ-I, YLA2
iiie. Harmatar
  sh, prt, 150cm
iie. Seljasaaren Sumusointu
  sh, vkko, 155cm
   VSN Champion, KTK-II
iiei. Sumuhurja
  sh, vkko, 154cm
   VSN Champion, KTK-II, KRJ-I
iiee. Siian Ehdollinen
  sh, prt, 154cm
   KTK-II
ie. Seljasaaren Lumina
  sh, prt, 155cm
    KTK-II
iei. VIP MVA Ch Moon Ärräpää
  sh, prt, 155cm
    KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, SV-II
ieii. VIR MVA Ch Samoilija
  sh, rt, 149cm
    YLA1, SLA-I*, KTK-III, KRJ-II
ieie. Ch Neiti Kesäheinätär
  sh, 162cm
    YLA2, SLA-I, KTK-III, Ch, KRJ-II
iee. Fiktion Myy
  sh, prt, 157cm
    KTK-III, SV-I
ieei. Ch AGH Tuulenpuuska
  sh, rt, 162cm
   KRJ-II, SLA-II, YLA2, VPA-III, ORI1
ieee. Lilla My
  sh, tprt, 151cm
    KRJ-IV
e. Varpumäen Amanda
  sh, vrt, 157cm
   KRJ-III, SLA-III, SV-I
ei. Lakean Luutnantti-Laukas
  sh, vkk, 154cm
   KRJ-II, SLA-II
eii. VIR MVA Ch Lakean Solttu-Juuso
  sh, tprt, 154cm
    KTK-II, KRJ-II, YLA2, SLA-1
eiii. VIR MVA Ch Finlandees
  sh, vkko, 154cm
    KTK-I, YLA2
eiie. VIR MVA CH Lakean Nelli-Noora
  sh, m, 154cm
    KTK II, YLA1, SLA-I
eie. Kuuramaan Ainikki
  sh, prt, 154cm
 
eiei. Tähti-Aatu (kadonnut)
  sh, trt, 158cm
   YLA3
eiee. Olkolan Hilla (kadonnut)
  sh, prt, 152
ee. Violan Pilvimarja kadonnut
  sh, vprt, 154cm
  
eei. VIR MVA Ch Sannin Joikuri
  sh, km, 153cm
eeii. VIR MVA Ch Pikku-Vinssi
  sph, km, 148cm
  sh, vprt, 154cm
   KTK-II
eeie. Erilan Noita
  sh, rt, 157cm
eee. Emilia 36
  sh, vprt, 156cm
   KTK-III, KRJ-I, YLA2
eeei. Ch Pitkämäen Puuhapete
  sh
eeee. Vinhatar

jälkeläiset

Arttu ottaa vastaan koulu- ja yleispainotteisia suomen(pien)hevostammoja. Ota yhteyttä sähköpostilla (mila11936@gmail.com), mikäli haluat Arttua tammallesi lainata.

30.12.2017 - ori - Tiusan Arkajalka (e. Nupun Sumutar)
03.05.2018 - tamma - Pitsiunelma (e. Viisikon Nöösaneiti)
21.12.2018 - tamma - Hunajakummun Maagi (e. Kaunon Marrasleidi)

kilpailukalenteri

Artun kanssa kisataan porrastettuja kisoja. Ajantasalla olevat ominaisuuspisteet ja vaikeustason löydät Artun VH-profiilista

KRJ: 2510.16p (vt. 6)

Hyppykapasiteeti & rohkeus: 4.35 p.
Nopeus ja kestävyys: 0.37 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 1169.03 p.
Tahti ja irtonaisuus: 1341.13 p.
Tarkkuus ja ketteryys: 16.55 p.
päivitetty 10.12.2017


Näyttelyt

27.01.2017 - VSN - Moondance 11/12 (4-4-3-3½-3½-4-4-3½-4-3½=37p)
01.02.2017 - VSN - Mörkövaara 8/12 (4-4-3-3½-3½-4-4-3½-4-3½=37p)
29.03.2017 - VSN - Kisakeskus Lapland 7/11 (4-4-3-3½-3½-4-4-3½-4-3½=37p)
25.10.2017 - VSN - Harjoitusnäyttelyt 10/12 (3½-3½-3½-3½-3½-4-3½-3½-4-3½=36p)

Päiväkirja

02.02.2017 - Kyllä me jotain osataan! Joskus..

Tiedättekö sen tunteen, kun aamulla tuntuu kaikki menevän päin persettä ja näin ollen kaikki, mitä teet sinä päivänä, epäonnistuu? Mäkin tiedän. Mutta tämä päivä oli poikkeus. Tänään oli kisapäivä ja aamuhan alkoi sillä, että joku laiskamato vain torkutti herätyskelloa kerta toisensa jälkeen ja pian huomasikin kellon olevan jo sen verran, että olisi pitänyt olla jo tallilla lastaamassa Arttua.
Ei muuta kuin vaatteet päälle, kisakamppeet laukkuun ja autoon. Matkalla autolle lensin tietenkin nurin lyöden takamuksen kipeästi johonkin lumipaakkuun ja nilkkakin vähän nyrjähti. Siinä tuli varmaan päästeltyä kaikki mahdolliset kirosanat suusta, mutta ei auta. Mähän en näin helpolla luovuttaisi.

Tallille päästyäni huomasin, että eilen pesty, upea kisahevoseni oli yön aikana saanut revittyä loimen pois ja oli tietenkin piehtaroinut karsinassaan. "Hevonen autoon ja menoksi"-suunnitelma ei siis onnistunut, vaan jouduin pikaisesti enimmät kakkakohdat putsaamaan Artusta ennen kuin sain sen käärittyä kuljetusvarusteisiin ja tungettua auton kyytiin. Kisapaikalle onneksi päästiin ilman sen suurempia kommelluksia ja Arttukin käyttäytyi varsin mallikkaasti. Ilmottautumistilanteessa unohdin kuitenkin orin rekisterinumeron, mutta onneksi se kuitenkin lopulta pälkähti päähäni eikä ilmottautumispisteessä istuva henkilö joutunut soittamaan valkotakkisia paikalle. Vanhuus ei tule yksin...

Koska päivä oli alkanut näin hemmetin loistavasti, olin aivan varma ettei meidän kisasuorituksesta tuu hevon ....uakaan. Mutta vielä mitä! Arttupoika se pisti parastaan (ratsastajakin, vaikka persposkea juili ja nilkkaa särki) ja kun tulokset julkaistiin, olin pyllähtää jo valmiiksi kipeälle persaukselleni.
"Helpon A:n alueluokan voitti Mila Santanen hevosellaan Vähäpellon Armoton."
Mitääääääääää?!?

Voin sanoa, että takaisin tallille ajellessa ei ärsyttänyt yhtään! Voiton kunniaksi kävin hakemassa lähihuotsikalta pullapussin tallille. Saisi tallilaiset tuhota ne pullat. Jenna lupasi laittaa kahvitkin tippumaan.
"Olis mulla pari oluttakin.."
Kaljoista kuitenkin kieltäydyin (ihme), sillä minun piti vielä kotiinkin päästä, koska aamulla olisi omalla tallilla meikäläisellä aamuvuoro, joten yöksikään en voisi Kaakkilaan jäädä...

18.01.2017 - Harjoituskisat Sjöholmassa 10/16

Mila - Vähäpellon Armoton
Arttu oli järkevän oloinen nuori ori, joka hallitsi kisapaikalla käyttäytymisen kuin vanhempikin tekijä. Suorituksen aikana ratsukolle tuli pientä epätasaisuutta siirtymisiin ja hieman aktiivisempaa takaosan käyttöä jäätiin kaipaamaan. Muuten Milan ja Artun yhteistyö toimi moitteetta ja ori säilytti kaarevillakin urilla kohtuullisen hyvin tasapainonsa kaikissa askellajeissa.

21.09.2016 - Ensimmäiset kisat

Tänään oli Artun kanssa ensimmäiset kisat tiedossa. En tiedä kumpaa jännitti enemmän, minua vai Arttua, mutta yritin olla antamatta jännitykselle liikaa valtaa...
Kisapaikalla oli vilinää ja vilskettä. Arttu seurasi innostuneena ihmis- ja hevosvilinää yrittäen välillä haastaa jonkun kaviokkaan leikkiin mukaan...
Meidän luokkamme oli ensimmäisenä, joten kauan Arttu ei ehtinyt "laiskottelemaan", kun oli jo meidän vuoromme lähteä lämmittelemään ja siitä sitten itse kisaradalle.
Helpon A:n kiemurat sujuivat Artulta tätä nykyä jo ihan leikittä. Hieman meillä on ollut hakemista yhteisessä sävelessä, mutta kyllä se yhteistyö paremmin sujuu nykyään verrattuna alkuaikojen treenaustuokioihin...
Suorituksen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen Arttuun! Ori oli totellut hienosti, mutta valitettavasti laukanvaihdot olivat vähän menneet pieleen, jonka vuoksi emme ihan sijoituksille päästy.
Mutta kuudes sija ensimmäisissä kisoissa ei ole lainkaan huonommin! Vai mitä?

22.11.2016 - koulutuuppailua kentällä

Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli... No, ehkei nyt vielä kuitenkaan. Mutta valkoinen lumikerros oli kadonnut kuin se kuuluisa pieru sinne Saharaan ja kaikkialla oli märkää, pimeää, synkää, märkää, loskaista ja vielä kerran märkää. Suoraan sanottuna paskaa.
Vaikken talvi-ihmisiä ollutkaan, niin kyllä se lumen tuoma "valo" hieman piristi näitä muuten synkkiä päiviä.

Siinä kentällä Artun kanssa koulukiemuroita treenatessa mietin, miksen ollut majoittanut oria tallille, jossa olisi ollut maneesi. Ei tarvitsisi tämmöisessä loskapaskassa taapertaa menemään... Olisi tietenkin ollut mahdollisuus vuokrata jonkun lähitallin maneesia, mutta koska Matti-niminen pummi huuteli lompakostani kirosanojaan aina, kun sen avasi, ei minulla ollut varaa mihinkään "ylimääräiseen" menoon. Joten se oli nyt tällä hetkellä vain kestettävä maneesittomuus.
Sitä paitsi, olin itse viihtynyt täällä Kaakkilassa sen verran hyvin, että puuttuva maneesi tuntui pikkujutulta. Myös Arttu tuntui viihtyvän enemmän kuin hyvin täällä.

Artun kanssa arki sujui rauhalliseen tahtiin. Treeniä kisoja varten ja sitä rataa. Olimme käyneet 16.päivä koulukisoissa, mutta sepä nyt oli mennyt aika plörinäksi ja meidän nimet saattoi löytää tuloslistan häntäpäästä. Mut ei me ihan viimeisiä kuitenkaan oltu! Sentään jotain positiivista!
Ylihuomenna lähdettäisiin jälleen kokeilemaan onnea Artun kanssa... Kristian oli uhannut tulla paikalle muiden tallilaisten kanssa ja pystyttävänsä kisapaikalle suuret banderollit kannustusteksteineen. Tosin nuoren miehen suunnitelmat olivat muuttuneet, kun sai kuulla, että matkaan lähdettäisiin sitten viideltä aamulla, sillä kisapaikalle oli useampi sata kilometriä.

Lopettelimme Artun kanssa päivän treenit onnistuneiden laukanvaihdosten jälkeen ja siirryimme loppuverryttelyyn. Arttu oli tehnyt oikein loistavaa työtä ja vähemmästäkin olisin ollut tyytyväinen.
Siinä loppukäyntejä mennessä paikalle saapui Kaisla Rallin kanssa. Hirveästi en ollut ehtinyt kyseisen naisen kanssa jutella, sillä tämä oli saapunut ruunansa kanssa tallille vajaa viikko sitten eikä muutenkaan vaikuttanut hirveän puheliaalta tyypiltä. Perinteiset tervehdykset oli kyllä aina tavatessa heitetty ilmoille, mutta muuten puheenaiheet olivat olleet kahvipöydässä lähinnä turhanpäiväistä lätinää sen hetkisestä säätilanteesta kera kiusallisten hiljaisuuksien.
Noh, mutta eipä ne kaikki mitään puheliaita papupatoja olleetkaan. Kaisla kuitenkin vaikutti muuten ihan mukavalta tapaukselta. Siis silloin, kun hänestä sai puserrettua enemmän kuin kahden sanan lauseita.
Annoimme saapuneelle ratsukolle työskentelyrauhan ja lähdimme Artun kanssa sisälle talliin.

Siinä Artun jalkoja pestessäni yritin Jennalta udella, millaista hevosta se oli tuomassa rakentamaansa siirtotalliin, mutta tallin omistaja vain virnuili ärsyttävästi eikä suostunut sanomaan mitään muuta kuin "Sittenpä näet". En minä mitään halunnut nähdä. Mä halusin tietää. Perhana.
Mikä lie valtiosalaisuus.
"Hei Mila muuten! Toinen päivä on pikkujoulut! Tuutko säkin", minun ja Jennan keskustelua kuunnellut Patricia kysäisi iloisesti, kun olin vihdoin luovuttanut ja lopettanut Jennalta tietojen urkkimisen.
"Jos terästettyä glögiä on tarjolla, niin mikä ettei! Pitää vain hommata joku kuskiksi..."
"Voi meille yöksikin jäädä", Jenna huomautti.
"No, siinä tapauksessa olen ehdottomasti mukana."

09.11.2016 - Arttu muuttaa Kaakkilaan

Körryyttelin tietä pitkin kohti Kaakkilan hevostilaa ja selasin radiokanavia turhautuneena. Joka puolella toitotettiin, kuinka jenkkilä oli saanut uuden presidentin Donald Trumpista vastoin ennusteita ja kaikki oli sekaisin.
"En mä nyt halua kuunnella lässytystä, pistäkää jotain musiikkia!" tuhisin ääneen ja vilkaisin taustapeilistä, vieläkö minun hevoskuljetuskoppa oli mukana menossa. Siellähän se perässä tuli ja hyvä niin. Sehän se tästä olisi vielä puuttunutkin, jos olisi pitänyt kääntyä takaisin ja lähteä etsimään kadonnutta hevosta kuljetusvaunuineen. Vihdoin löysin jonkun radiokanavan, missä kuului musiikkiakin. Matka jatkui lumisten peltojen keskellä jonkun miehen hoilottaessa jotain, mitä tekee keskiyön jälkeen.

Pian saavuin pienen maalaistallin pihaan ja parkkeerasin autoni tallin edustalle Michael Jacksonin lallattaessa Billy Jeanista. Sammutin koslani ja hyppäsin ulos kuskin paikalta.
"Hei, pääsitte perille!" kuulin Jennan äänen jostain nurkan takaa ja kuikuilin hetken ympärilleni etsien tallin omistajaa katseellani. Nainen ilmestyi eteeni kuin tyhjästä leveä hymy kasvoillaan.
"Hei, joo, päästiin. Vähän meinasi auto temppuilla lähtiessä, kun en ollut muistanut laittaa sitä lämpeämään..." selitin.
Jenna mutisi jotain inhottavista pakkasista ja käski sitten ottamaan kyytiläiseni ulos vaunusta, josta kuuluikin jo kärsimätöntä kopistelua sekä hörähdyksiä.
Jennan avustuksella laskimme rampin alas ja pujahdin sisään vaunuun irrottamaan hevosta.
Ruunikko suomenhevosori hörisi minulle pehmeästi ja odotti kärsivällisesti, että saan irrotettua sen.
"Sitten mennään raaaauhassa ulos. Varovasti peruuttaen..." mutisin lähinnä itselleni.
Onneksi orini oli sen verran rauhallinen kaveri, ettei se tuli persauksen alla sännännyt ulos kopistaan vaan peruutti maltillisesti.
"Ompas se komea!" Jenna huokaisi, kun hevonen oli saanut kavionsa tukevasti maaperälle.
"Eikös vain olekin?" hymyilin ylpeänä ja taputin Vähäpellon Armotonta kaulalle. Arttu oli minun yksi silmäterästäni, josta hyvää tahtia olin koulimassa itselleni kouluratsua. Hienosti nuori ori olikin kisoissa tähän mennessä pärjännyt!

Jossain tarhassa hevonen hirnahti ja Arttu vastasi sille niin, että meinasi korvat meikäläiseltä särkyä.
"Se taisi olla Riitu... Tallin ainoa tamma", Jenna kertoi ja viittoili sitten seuraamaan minua talliin.
"Saas nähdä tuleeko Romolla ja Artulla tappelua neidin huomiosta", Jenna jatkoi. "Romo on siis se tinkerori, minkä näit kun kävit meillä tutustumassa paikkoihin."
"Muistankin sen. Eikös siitä tule Artun tarhakaveri?" kysäisin, kun astuimme pienen tallin ovesta sisään.
"Juu. Riippuu tietenkin miten ne tulevat toimeen. Jos ihan tukkanuottasiksi menee, niin pitää sitten miettiä näitä tarhausjärjestelyjä uusiksi..." Jenna selitti.
"Uskoisin ainakin, ettei Artun puolelta ole ongelmia. Se ei oo mikään pomottelija. Eikä sitä nuo tammatkaan hirveästi kiinnosta", kerroin.
"Hyvä niin!" Jenna naurahti. "Mut tässäpä tää Artun karsina olis. Voit vaikka kiinnittää Artun tähän käytävälle hetkeksi, jos haluat ottaa noi kuljetussuojat sun muut pois."
Artun karsina sijaitsi heti varustehuonetta vastapäätä. Hyvä niin, eipähän tarvitsisi kannella tallin toiseen päähän tavaroita, kun halusi hevosensa varustaa tai harjata. Tosin vaikka karsina olisi ollut toisella puolella tallia, ei matka olisi silloinkaan ollut mikään pitkä... Kyseessä kun ei ollut mikään kymmenien hevosten kotitalli vain pikkuruinen viiden karsinan talli. Juuri sopiva meille!

Pian ruunikko ori oli kuorittu ulos kuljetusvarusteista ja se pääsi tutustumaan uuteen karsinaansa. Oria ei paljoa uudet kuviot kiinnostanut, vaan se syöksyi heti heinien kimppuun kuin ei olisi koskaan ennen ruokaa saanutkaan.
Itse Jennan avustamana raahasin autosta orin tavarat varustehuoneeseen omille paikoilleen samalla kertoen hieman ohjeita, miten Arttu pitäisi hoitaa ja loimittaa jos sattuisi niin, etten minä paikalle pääsisi.
Tapasin siinä touhutessani myös Kristianin ja Patrician, joiden kanssa tuli myös pari sanaa vaihdettua. Kyllähän se vähän tuli hiirulaisolo näiden kahden vieressä. Patricia oli kuvankaunis nainen eikä Kristianinkaan ulkonäössä moittimista ollut. Itse näytin lähinnä haudasta nousseelta peikolta pieruverkkareissani. Silmäpussitkin roikkuivat polvissa asti ja sotkuinen hiuskuontalo oli piilotettu pipon alle. Mutta eiii se mitään!

Ennen lähtöä päästimme Artun myös tarhaan tutustumaan uuteen kaveriinsa, Romoon. Pientä kyräilyä oli hetken ilmassa, mutta pian molemmat orit säntäilivät sulassa solussa pitkin tarhaa villisti pukitellen ja leikkien.
"Noh, ei ainakaan vielä tule ruumiita", totesin Kristianille ja Jennalle. Onneksi Romokin oli luonteeltaan sellainen "kaikkien kaveri", kuten Arttukin.
Hyvästelin talliväen ja hyppäsin Hondan ratin taa. Parin perkeleen jälkeen auto starttasi ja lähdin tyhjä hevoskuljetusvaunu perässä keikkuen ajelemaan kohti kotia.

31.07.2016 - Arttu muuttaa Tuitun tallille

Jesse kaartoi pienen hevoskuljetustrailerin Tuitun tallin pihamaalle navigaattorin opastamani ja havahduin hereille vänkärin penkiltä. Eilisen illan saunakaljat olivat hieman vieneet mehuja meikäläisestä, jonka vuoksi olin pakottanut/uhkaillut/kiristänyt Jessen kuskin penkille, sillä oman oloni vuoksi en soveltunut kuskin hommiin.
Olimme käyneet hakemassa uusimman ostokseni, suomenhevosori Vähäpellon Armottoman, kasvattajaltaan tänään ja olin enemmän kuin innoissani. Ruunikosta orivarsasta oli tarkoitus koulia minulle mukava maastomopo/kouluratsu ja tuskin maltoin odottaa, että pääsisimme tämän parivuotiaan orin kanssa aloittamaan yhteiseloamme.

Hyppäsin äkkiä ulos autosta ja kipitin trailerin taakse laskemaan lastaussiltaa alas. Sisältä kopista kuului kärsimätöntä liikahtelua sekä pari napakkaa kavioniskua seinään. Komensin Artun malttamaan mielensä, se kyllä pääsisi pian ulos...
Tallin omistaja, Tuija Hämäläinen, saapui paikalle meitä tervehtimään.
"Minä jo teitä odottelinkin", nainen hymyili ja kätteli minut sekä Jessen pikaisesti ennen kuin lastaussilta oli alhaalla.
Ruunikko hevonen pörähti kuuluvasti minut nähdessään ja pujahdin sisään traileriin. Irrotin Artun ja ori peruutti nopeasti alas ramppia pitkin. Pari vuotias suomenhevosori katseli hetken ympärilleen pää korkealla ja hirnahti kimeästi. Jostain tarhasta joku hevonen vastasi varsan hirnahdukseen, jonka vuoksi Arttu näytti repeävän liitoksistaan. "Missäminunkaverionmissämissämissä??"

Rauhoittelin Arttua ja taluttelin sitä hetken tallipihalla, ennen kuin Tuija viittoili seuraamaan meitä sisälle talliin.
"Voit vaikka tässä riisua sen kuljetusvarusteet" Tuija selitti ja osoitti pesupaikaksi arvelemaani "karsinaa" vierellään. Kiinnitin Artun kettingeillä pesupaikalle ja riisuin nopeasti pois suojat, jotka sysäsin sen jälkeen Jessen syliin.
Tuija osoitti Artun karsinan ja talutin hevosen sinne. Riisuin Artulta riimun pois ja annoin sen tutkia rauhassa uutta "huonettaan".

Sillä välin kun Arttu touhusi karsinassaan, kannoimme autosta kaikki Artun tavarat omille paikoilleen satulahuoneeseen. Onneksi oli tuo miehenkutale mukana, sillä se sai luvan kantaa kaikki painavimmat vermeet sisälle talliin... Tai oikeastaan ne kaikki kevyetkin, sillä bongasin satulahuoneesta parin kuukauden ikäisiä kissanpentuja ja koska olen myös tunnettu hulluna kissanaisena, oli huomioni täysin näissä riiviöissä. Kyllä minä irrottauduin pentujen lääppimisestä sen verran, että kävimme Tuijan kanssa kiertelemässä tallipihaa.
Tuija kertoi suunnitelleensa, että Arttu voisi tarhata Ossi-nimisen orin kanssa sikäli se tämän mustan orin omistajalle passasi. Minusta tämä suunnitelma kuulosti hyvältä eikä minulla ainakaan ollut sitä vastaan mitään.

Lopulta Jesse komensi eukkonsa autoon, jotta päästäisiin ennen yötä kotiinkin. Hyvästelin Artun (sekä Tuijan), kerroin tulevani heti aamulla takaisin ja hyppäsin autoon. Arttu ainakin vaikutti olevansa ihan sinut uuden kotinsa kanssa eikä näyttänyt hermoilevan ollenkaan. Hyvä vain...
Tästä oli hyvä jatkaa. Tuitun talli vaikutti siltä, mitä olin kuvitellutkin. Täällä tulisimme Artun kanssa viihtymään varmasti

Valmennukset

21.01.2017 - Teuvo Huuhkajan koulutunti

Arttu oli alkutunnista hieman hämillään, sillä ei ollut "tottunut" muihin treenikavereihin kotikentällä, koska olimme yleensä yksinään saaneet treenailla koulukiemuroita Kaakkilan mailla. Nopeasti se kuitenkin rauhoittui ja malttoi keskittyä tunnin kulkuun.

Artun kanssa olimme melkein kyllästymiseen asti treenailleet näitä pysähdys-peruutus-hommia, joten ne sujuivat orilta helposti.

Laukkatehtävissä Arttu meinasi innostua hieman liikaakin. Onneksi orin rauhoittamiseen ei tarvittu muuta kuin pidätteitä. Paitsi ensimmäisillä kerroilla ravia ei löytynyt pidätteistä huolimatta, sillä Arttu mieluummin olisi jatkanut laukkailuaan.

Laukan nostaminen käynnistä on ollut lähes aina minun ja Artun ns. kompastuskivi kisoissakin. Niinpä "jouduimme" Teuvon silmätikuksi tässä tehtävässä, kun kerroin tästä meidän ongelmasta. Teuvo käski minun olla stressaamatta etukäteen nostoja, keskittyä itse ratsastamiseen ja antaa selkeät avut. Jos hermoilisin jo etukäteen noston tekoa, hermostuminen tarttuu myös Arttuun... Helpommin sanottu kuin tehty... Saatiin me kuitenkin parit tyylipuhtaat nostot tehtyä lopulta! Wuhuu!

Itse sain noottia tunnin aikana käsistäni, jotka tahtoivat vispata ja vatkata miten sattuu eivätkä nyrkitkään tahtoneet pysyä pystyssä. Myös istunnasta sain kätinää, sillä välillä saattoi selkärankani muistuttaa muulin notkoselkää kuin ryhdikästä ratsastajaa. Mutta kyllä se Teuvomies lopulta muisti kehuakin, että osasin korjata istunnan ihan huomaamatta.

Kaikenkaikkiaan Teuvo oli kuulemma meihin tyytyväinen. Arttu oli kuulema tosi hyvin koulutettu kaveri eikä semmoinen pörräävä pöhelö, niin kuin orit joskus tuppaavat olemaan. Hevosen hallinta ja sen kuuliaisuus olivat kuulemma huippuluokkaa... Tai sitten Arttu vain jaksoi käyttäytyä tänään...

Tunti oli hikinen, sillä Teuvo ei todellakaan päästänyt meitä helpolla.
Erilainen, koska emme Artun kanssa olleet aikaisemmin ryhmätunnille osallistuneet.
Opettavainen, sillä sain hyviä vinkkejä tulevia treenihetkiä varten.

19.01.2017 - kouluvalmennus, valmentajana Veera Ruusula

Nuori, 4-vuotias, suomenhevosori käveli maaneesia ympäri virkeänä ja eloisana. Korjasin heti ratsastajan asentoa ryhdikkäämmäksi ja annoin ratsukon alkuverrytellä itsenäisesti. Arttu ori vaikutta oikein nöyrältä ratsunalulta, joka näytti työskentelevän oikein mielellään. Muutaman kerran ori jäi hieman tuijottelemaan maneesin kulmia, mutta Mila ei tätä huomioinut, vaan ratsasti oriansa päättäväisesti eteenpäin.

"Ajattelin tämänpäivän koulutreenille pohkeenväistöä, niin että tehdään se loivalla kiemurauralla. Väistät ensiksi muutamia metrejä uran sisäpuolelle ja suoristus ja ratsastat sitten suorassa linjassa pituushalkaisijaa pitkin uralle. Lisätään hieman myöhemmin väistö myös takaisi uralle.", ohjeistin ratsukkoa. Mila lähti suorittamaan pohkeenväistöä. Alkuunsa Artun peräpää jäi vinoon ja etupää oli liian kiireinen, joten väistöstä ei tullut mitään kaunista katseltavaa. Lähdimme pieninä palasina ensiksi hidastamaan etupään tahtia ja tämän jälkeen suoristamaan myös takapäätä mukaan tehtävälle. Pienin askelin tehtävä lähti luonnistumaan. Kun homma näytti jo hyvältä, otimme välissä hieman ravikahdeksikkoa, jotta nuoren hevosen mielenkiinto pysyisi yllä. Mila sai kahdeksilla huolehtia, että Arttu taipui kunnolla kumpaankin suuntaan ja että tahti pysyi rytmikkäänä.

Siirryimme takaisin pohkeenväistö tehtävälle, ja nyt otimme mukaan tuon väistön, suoristuksen ja väistön takaisin uralle. Nyt Arttu lähti työstämään tehtävää rytmikkäämmin, ja Mila sai pidettyä hyvin paketin kasassa. Enään minun ei tarvinnut heti korjata, vaan nainen huomasi itsekkin, jos väistö meinasi alkaa mennä pipariksi. Työstimme tehtävään vain sen verran että saimme muutaman onnistuneen väistön, jonka jälkeen ratsukko sai siirtyä tekemään loppuverryttelyjä kevyessä ravissa tehden samalla paljon erikokoisia voltteja ja ympyröitä. "Sehän oli ihan mukavan näköistä menoa. Artun nöyrä asenne on kyllä ihailtava piirre.", puhelin valmennuksen päätteeksi.

Ulkoasu © Pilvimarja 2013 / Heidi, taustakuva © Agus Riyadi / Subtle patterns

Kuvat - Perustiedot - Luonne - Suku - Kisakalenteri - Päiväkirja - Valmennukset